Kuismanen Competition

FIA:n Nordic Supercar ja NEZ -finaalit Pärnu 29.8.2009

Puhdas peli!

Tuli kaksi mestaruutta – ja puhtaalla pelillä noin jääkiekkotermein.

Vanha kaverini Erik Behrens pisti minut juuri niin tiukalle kuin odotinkin, mutta tuplamestaruus tuli, kuten tavoite oli.

Niin koville se meni, että Erik todisti minun tehneen ihan oikean valinnan, kun otin hänet tiimiin Zolderin 24 tunnin ajoon.

Lähtökohdat tiimille olivat vaikeat. Viperin tällä koneella oli ajettu 25 tuntia, eikä se silloin ole enää parhaassa iskussaan. Terveillä uusilla osilla se olisi terävämpi. Hyvä, kun tämäkin riitti, sillä aikaa isompaan huoltoon ei Zolderin reissun jälkeen ollut.

Pärnun rata on röykkyinen ja aloitimme 20 senttiä kavennetulla takasiivelle, mitä käytimme Zolderissa. Mutkaisella radalla paljastui pian, että siiveke täytyy vaihtaa. Takapää rupesi luistamaan ja se vei vauhtia.

Aika-ajo ja kisa mentiin kuitenkin sillä siivellä.

Laskimme, että olemme paalulla, kun Erik lähti viimeisen kerran ulos ja näytti, ettei hän kerkeä enää tehdä kierrosta. No, hän ehti ja iski paalulle jollain 0,08 sekunnin erolla. Se sattui, sillä tälllä radalla on niin hankalaa päästä ohitse.

Ajoimme koko kisan puskuri puskurissa. Viimeisen kierroksen alussa Erik taisi katsoa liikaa peiliin, hän veti mutkan pitkäksi. Livahdin heti ohitse ja voittoon.

Onnistuin vetämään nopeimman kierroksen ja saimme siitä paalupaikan toiseen kisaan. Siihen otettiin myös pidempi siipi ja vauhti parani.

Ammuin hyvin liikkeelle, enkä antanut Erikin enää yllättää. Se oli kyllä tosi hikinen urakka. Parhaimmillaan Erik oli 50 metriä perässä, pahimmillaan ihan vieressäni. Voitto tuli ja siten voitimme taas nämä kaksi mestaruutta, jotka halusimmekin.

Tätä haettiin erityisesti sen jälkeen, kun menimme Viperille Zolderiin emmekä enää voi taistella Belgian GT-mestaruudesta.

Nyt Viper menee sivuun ja jatkamme Fordilla. Lokakuussa haemme hyvää tulosta Duncan Huismanin kanssa Zolderin päätöskisasta Belgian GT:ssä.

We are the champions!
Pertti Kuismanen

Zolderin 24 tunnin kisaennakko – Vain voitto kelpaa!

En ole koskaan voittanut 24 tunnin kilpailua, vaikka lähelle on päästy. 2004 tulimme toiseksi Zonderin maratonkisassa, kun hävisimme voiton tankkauksissa. 2005 lähdin paalulta, mutta auto leimahti liekkeihin heti kättelyssä.

Sanomatta on selvää, että viikonlopun kilpailu on koko tiimille vuoden tärkein tapahtuma. Haluamme ehdottomasti voittaa yleiskilpailun. Siihen ei yksikään suomalaistiimi ole kansainvälisissä kehissä pystynyt.

Pitkään mietimme, lähdemmekö mukaan Fordilla vai kaivammeko naftaliinista vanhan Viperimme. Päädyimme Viperiin, koska tavoitteemme on tulla ensimmäisenä maaliin – ei ajaa vain GT3-luokan täysosumasta.

Viperilla emme voi saada pisteitä Belgian GT-sarjaan, mutta jos voitamme Zolderissa, kauden päätösbanketista siitä palkitaan isommalla pytyllä kuin mistään mestaruudesta.

Tietysti olisimme halunneet myös sarjapisteitä, mutta emme olleet varmoja Fordin kestävyydestä näin pitkässä kisassa. Vaihdelaatikko on sen akilleen kantapää, kun se on tehty 500 newtonin voimaa varten, mutta autossa on 580 newtonia. Tästä syystä olemme joutuneet korjaamaan vaihdelaatikkoa jokaisen kisan jälkeen.

Identtisellä Fordilla voitettiin Span 24 tunnin kilpailussa GT3-luokka. Se oli tietysti miellyttävä juttu, että Ford voitti, mutta me olimme jo tehneet silloin päätöksemme lähteä Zolderiin Viperilla. Ei minua kiinnosta pelkästään GT3, vaan haluan taistella koko joukon kärjessä muita kovia Vipereita ja Marcos ysisatasia vastaan.

Kutkuttavaa on ottaa uusiksi vuoden 2004 taistelu. Silloin Kumpenin tiimi voitti Viperilla ja se on taas viivalla, vaikka hän ei itse sitä ajakaan.

On ihan turha vähätellä meidän Viperiamme vanhaksi. Kävin kerran kesällä kokeilemassa sitä radalla, mutta ei meidän tarvitse kokeilla sitä. Me tunnemme sen läpikotaisin.

Vanha kumppanimme Karl Hasenbichler palaa remmiin yhtenä neljästä kuljettajasta. Hän on tehnyt moottorit uusiksi. Ykköskoneessa on jostain syystä 30 hevosvoimaa enemmän – emme tiedä miksi – ja vaihdamme sen autoon vasta perjantaina kisaa varten, jos siellä sittenkin tarvitaan oikein kovaa ajamista.

Käytännössä koko Viper on pistetty uusiksi. Se on huollettu täydellisesti ja meillä on uudet vaihdelaatikot, vetoakselit ja kaikki systeemit. Kaikkeen on pyritty varautumaan. Siellä on 60 autoa voitettavana ja me aiomme startata paalulta, niin kuin neljä vuotta sitten tapahtui.

Tiimin kuskivalinnoissa ei mielestäni ole mitään yllättävää. Duncan Huysman oli ajokaverina jo 2005 tässä kisassa, kuten Hasenbichlerkin. Kutsuin mukaan myös viime vuosien tiukan taisteluparini Erik Behrensin, jolla on itsellään ihan samanlainen Viper kuin minullakin.

Erik voitti FIA:n NEZ- ja pohjoismaiden SuperCar -mestaruudet 2007, kun kolaroimme ja minut hylättiin yhdestä kisasta. Viime vuonna en antanut sitten hänelle mitään mahdollisuuksia. Keskinäinen kunnioituksemme on korkealla ja hän oli heti valmis, kun kutsu kävi. Erik on Viper-spesialisti ja hyvä kuski. Juuri kuten pitääkin tällaiseen kisaan.

Aika-ajon ensimmäinen osa käydään keskiviikkoiltana pimeässä ja torstaina ajetaan toiset osat. Tarkoitus on, että teen itse tuloksen, mutta jos on koko ajan pahat ruuhkat, Duncan varmistaa. Karl ja Erik ajavat harjoituksissa itsensä vain sisään tiimiin.

Kisassa hoidan ensimmäisen ajovuoron. Sen jälkeen vuorotellaan tunti kerrallaan. Se on varma, että tiukka vääntö siitä tulee. Mukana on kiinnostavia kuskeja, kun esimerkiksi Kumpen ajaa nyt Porschella ja mukana Porschella ovat myös vanha tiimikaverini Menten yhdessä Palttalan kanssa.

Viime kisasta on aikaa. Kärsin pahasta angiinasta ja ikävästi loukkasin vielä polveni sulkapallossa, kun nostettiin kuntoa huippuunsa. Zolderissa täytyy mennä polven ehdoilla, mutta eiköhän se ajaessa unohdu.

Kauan ei Zolderin jälkeen autoa ehditä huoltaa, sillä seuraavana viikonloppuna lähdemme Pärnuun, missä ajetaan kahdessa kisassa FIA:n NEZ- ja Supercar -mestaruudesta niin sanotusti kerrasta poikki. Meikäläinen puolustaa niitä titteleitä viime vuodelta.

Tavataan aika-ajokuulumisten merkeissä

Pertti Kuismanen

Voitto meni taas varikolla

Lähdimme vähän epäröiden kauden toiseen viikonloppuun Spassa. Emme odottaneet voittoa, mutta läheltä se liippasi. Kakkospaikka on positiivinen juttu ja vielä positiivisempaa oli, että löysimme autosta paremmat säädöt ja saimme lisää pitoa kurveihin.

Tietysti sekin auttoi, että Spassa viimeksi voittanut Viper oli saanut menestyspainoja ja nyt olimme suorilla lähes samoissa vauhdeissa sen kanssa.

Molemmat kisat ajettiin jo lauantaina.

Ensimmäiseen starttasin kuudennesta ruudusta. Hyökkäsin, mutta Red Bullin Ferrari kiilasi minut nurmikolle. Jos en olisi väistänyt, siitä olisi seurannut joukkokolari siihen Span ensimmäiseen mutkaan ennen alamäkeä.

Jäin koko joukon hännille, mutta sain ryhmän kiinni ja nousin seitsemänneksi ennen kuskivaihtoa. Duncan olisi pitänyt sen paikan, mutta kun kaksi kilpailijaa keskeytti edeltämme ja niin tuli viides sija ja neljä pistettä.

Aloitimme Duncanin valitsemilla säädöillä, mutta vaihdoin ne toiseen starttiin. Vakaajat muutettiin ja se oli onnistunut juttu. Taistelu alkoi kolmannesta ruudusta ja kisa sujui hyvin – pois lukien vain varikkostoppimme.

Duncan onnistui prässäämään toisen edestään virheeseen ja kun kärki-Viperin kumit kuluivat, hän pääsi siitäkin ohitse. Tulimme johdossa vaihtoon, Tenho jysäytti vyöt ajassa kiinni ja kaikki olisi ollut valmiina, mutta kellomme oli pysähtynyt.

Säännöt vaativat, että varikolla seistään tasan minuutti. Kun Duncan tuli vaihtoon, hän otti ratin irti ja rysäytti sen kellon päälle. Sen jälkeen emme tienneet mitään stoppiajasta. Yritimme vaan päätellä, kuinka pitkä minuutti ja on sitten lähdin liikkeelle.

Siellä Eau Rougessa huomasin sitten, että Viperhan oli jo edellä. Me olimme varmaan pysähdyksissä minuutin ja viisi sekuntia ja kärkipaikka karkasi saman tien.

Kiristin vauhtia ja sain Viperin kiinni, mutta viisi kierrosta ennen ruutulippua alkoi sataa. Satoi ihan hemmetin kovaa. Olimme Viperin kanssa peräkkäin ja molemmilla olisi slicksit alla. Se oli sitten ihan mieletöntä luistelua. Seuraavaan oli eroa 50 sekuntia.

Mietin siinä, rupeanko koittamaan vesiränniä, mutta oli järkevämpää rauhoittaa tilanne kuin ottaa riskiä, että rytisee muurissa. Vanha tuttuni Bert Longin osui Eau Rougessa ja murskasi autonsa niin, että moottorikin halkesi. Hyvä kun selvisi hengissä.

Kakkossija kuitenkin tuli. Hävisimme taas voiton varikolla ja sen täytyy loppua tähän.
Seuraavaksi ajan juhannuksen jälkeen Mantorp Parkissa Viperilla FIA:n NEZ- ja Supercar -sarjaa. Jos voitan, puolustan mestaruuksiani siellä ja ajan heinäkuussa sen mukaan joko Vålerissa tai sitten Belgian GT:tä taas Spassa.

Palataan asiaan
Pertti Kuismanen